Nyt mulla on vihdoin kodikas koti, kun sinne asettui asumaan piano.  Sorry, ihan pakko oli laittaa hymiöitä, kun niin happy olen tästä uudesta perheenjäsenestä. Piano on ollut osa elämää alle kouluikäisestä saakka, enemmän tai vähemmän. Välillä oli vuosikausia etten soittanut, sitten tuli taas aktiivisempi kausi ja sitten taas hiljaisempi kun taloon tuli sekä kissoja että ihmislapsi, jotka eivät kauheasti tykänneet pianon suloisesta äänestä. Kissat pinkoi aina korvat luimussa piiloon mahdollisimman kauas eikä lapsikaan oikein arvostanut kovia ääniä. Sitten muutettiin pienempään asuntoon johon wanha, lapsuudenkodista tuotu piano ei enää mahtunutkaan, joten myin sen pois ja nyt olen ollut pari vuotta kokonaan ilman soittopeliä. Rahaa on yritetty säästää huonolla menestyksellä, mutta nyt vihdoin ja viimein oli sen verran ylimääräistä, että saimme isännän kanssa kävellä soitinliikkeeseen ja lähteä sieltä kotiin Roland F120 digipianon kanssa. Ja täytyy sanoa että ollakseen digitaalipiano, tämä yksilö on varsin aidon oloinen. Aivan huippua!! En ole vielä ehtinyt kaikkea opiskella, mutta monta eri pianotyyppiä saa asetuksista esille ja lisäksi 22 muuta soitinta zembalosta urkuihin. Mutta niitä muita tuskin tulee paljoa käytettyä, piano on se mitä tarvitsen ja kaipaan. Nyt vaan täytyy alkaa taas harjoittelut ihan melkein alusta, kun sormet ei enää ole niin nopeat ja sormien "muisti" on kateissa. Mikä parasta, pianoon saa kuulokkeet niin saan soittaa myös ihan itselleni vain, häiritsemättä muita. Onneksi pianon volumen saa myös muuten niin pienelle että saattaa soittaa iltaisin häiritsemättä nukkuvaa lasta tai hysteerisiä kissoja.

Koti ei ole koti ilman pianoa. Se on nyt tullut todettua.