Maanantaiaamu on hyvä hetki aloittaa uusi blogi. Viikon ensimmäinen päivä on ikäänkuin uusi alku joka kerta. Aika hienoa muuten, että voi aloittaa uudestaan joka viikko, don't you think?

Karmea väsy. Tuli illalla katsottua uusintaesityksenä omassa kotiteatterissa Härmä. Kävimme katsomassa sen aluksi leffateatterissa ja nyt kun se oli saatavilla kotikatsomoihinkin, piti tietysti katsoa uudestaan. Jos nyt joku ei tiedä, mistä elokuva kertoo, niin tiivistetysti sanoisin, että se kertoo pohjalaisen veljesparin perintöriidasta. Pidin leffasta kovasti vaikka suuren osan ajasta olin äärimmäisen ärsyyntynyt erinäisten roolihahmojen käytöksestä. Mun jakeluun vain ei mene, miksi poikien äiti toimi niinkuin toimi. Millainen on äiti, joka lähettäisi poikansa Siperiaan? Miksei kukaan pystynyt pysäyttämään pahapäistä Eskoa? Ja oliko se elämä tosiaan silloin niin tarkkaa, että tyttäret luovutettiin vain talojen isännille? Ei kai niitä isäntiä riittänyt ihan jokaiselle kylän flikalle kumminkaan? Kenelle tytöt sitten annettiin jos talot loppui kesken, naapuripitäjän isännille? Ja oliko olemassa vain isäntiä ja renkejä, eikö siinä välillä ollut mitään? Asettuiko nämä nuoremmat talottomat veljet sitten rengeiksi isoveljensä isännöimään taloon? Moni asia jäi mietityttämään, ja se on hyvän leffan merkki, se että jää halu ottaa asioista tarkemmin selvää. Ja se, että herää tunteita, erilaisia sellaisia.

Arvelen, että Härmä on elokuva, jonka tulen katsomaan joskus vielä kolmannenkin kerran. Ei nyt kuitenkaan ihan vähään aikaan, on loppuratkaisu liian tuoreessa muistissa vielä.